Joulun vietto Kiinassa

Kiinassa joulu ei ole juhlapyhä Hongkongia ja Macaota lukuun ottamatta. Näissä paikoissa vietetään joulua, sillä ne ovat entisiä länsimaiden siirtomaita. Suurin osa kiinalaisista ei huomioi joulun viettoa millään tavalla. Joulua ovat ainakin aiemmin viettäneet lähinnä kristityt sekä maahanmuuttajat, joiden omiin perinteisiin joulun vietto kuuluu.

Joulun saapuminen Kiinaan

Kiinan avauduttua enemmän maailmalle ja kiinalaisten matkustaessa enemmän muissa maissa on myös joulun juhlinta tekemässä tuloaan Kiinaan. Joulun kaupallinen markkina-arvo on kohoamassa ja etenkin nuoret kiinalaiset ovat ottaneet joulun omaksi juhlakseen. Joulua juhlitaan lähinnä kaupungeissa, sillä maaseudulle joulu ei ole rantautunut.

Kiinalaisilta puuttuu uskonnollinen jouluyhteys ja niin joulu perustuukin vahvasti joulupukkiin, koristeisiin, joululahjoihin ja muuhun kaupalliseen joulutarjontaan. Toisinsanoen Kiinassa juhlitaan joulua nimenomaan kulutusjuhlana, jolla ei ole henkistä merkitystä sen viettäjille. Toki joulun henkisestä merkityksestä kristityissä maissakin voidaan olla montaa eri mieltä.

Joululahjoja annetaan lähinnä puolisoille tai tyttö- ja poikaystäville samoin kuin esimerkiksi ystävänpäivänä. Lapset voivat vaihtaa kortteja ja pieniä lahjoja keskenään. Joulupukki ei kiinalaisissa kodeissa vieraile, mutta pukkia voi päästä tapaamaan esimerkiksi kauppakeskuksissa. Joskus pukin virkaa toimittaa erityinen robottijoulupukki.

Joulukuusia käytetään joulukoristeina vain lähinnä julkisilla paikoilla. Silloin kuuset ovat koristeltu erittäin värikkäästi, sekä näyttävästi. Kodeissa joulua koristellaan useimmiten paperisin lyhdyin ja kukkasin. Vaikka joulukuusia ei kiinalaisissa kodeissa käytetäkään, on Kiina kuitenkin maailman suurin muovisten joulukuusien valmistaja.