Kulttuurien kohtauspaikkana ravintola

Etniset ravintolat kasvattavat suosiotaan jatkuvasti. Laajempaa kohdeyleisöä tavoitellessa vastaus voi olla ravintolassa, jossa tarjoillaan ruokaa useista eri maista. Asiakas voi ravintolaan tullessaan päättää, maistuisiko tänään esimerkiksi meksikolainen tai italialainen ruoka. Ravintolan yhteydessä toimivassa yökerhossa puolestaan voisi tarjoilla teemaan sopivia cocktaileja tai oluita eri maista. Ennen kuin päästään viemään asiakasta makumatkalle maailman ympäri, tulee kuitenkin ottaa huomioon muutamia asioita, joista tällä sivulla kerrotaan tarkemmin.

Ensimmäisenä omasta ravintolasta tai yökerhosta haaveilevan kannattaa miettiä sijaintia ja ravintolan pääasiallista kohderyhmää. Todennäköisesti kaupungin keskustassa on enemmän ihmisiä kuin paikallisella teollisuusalueella, mikä tietysti näkyy kiinteistöjen vuokra- ja myyntihinnoissa. Toiseksi tulee miettiä, minkä kokoinen paikan tulisi olla. Ravintolaa ja yökerhoa avaavalle asiakasmäärällä on merkitystä monen asian kannalta. Lainsäädännöllä on vahva rooli ravintolabisneksessä, mutta asiakasmäärällä on vaikutusta myös käytännön asioissa, kuten minkälainen ravintolan ruokalista tulee olemaan.

Huomioitavaa ennen ravintolan ja yökerhon avaamista

Kun sopiva tila on löytynyt niin sijaintinsa kuin asiakaspaikkojen osalta, on aika miettiä muita asioita. Kiinteistön ostamiseen liittyy aina suurempi riski kuin vuokraamiseen, mutta vuokrakiinteistössä ei puolestaan välttämättä pysty toteuttamaan muutoksia yhtä hyvin kuin omassa. Liiketoiminnan vuokraamista suunnittelevan kannattaa perehtyä ravintolan toimintaan ja kannattavuuteen huolella sekä miettiä sopimuksen yksityiskohdat kuntoon. Alla on lueteltu erinäisiä lupia ja muita huomioitavia asioita ennen ravintolan ja yökerhon avaamista:

  • Työntekijöihin liittyvät lainsäädännöt, kuten työajat, vakuutukset ja palkat
  • Yrittäjän vero- ja vakuutusasiat sekä kirjanpito
  • Hygienia- ja anniskelupassit
  • Kiinteistön turvallisuusasiat ja järjestyksenvalvonta
  • Musiikin desibelirajat, teostomaksut, mahdolliset esiintyjien sopimukset ja palkat

Tämän lisäksi tulee tietenkin miettiä tarjoiluun liittyviä asioita, kuten tavarantoimittajia ja raaka-aineiden säilyvyyttä ja hintoja. Eri maista olevia ruokia tarjotessa ruokalista tulee luonnollisesti olemaan melko laaja, mutta riippuu paljon ravintolan ja yökerhon tyylistä, minkälaista ruokaa ja juomia siellä tarjotaan. Onko tarkoitus tehdä ravintolasta fine dining -tyylinen vai enemmän streetfoodiin keskittyvä. Entä onko yökerholla joku tietty teema tai musiikkisuuntaus, onko tarkoitus käyttää dj:tä tai livebändejä?

Markkinointi

Menestyäkseen ravintola ja yökerho tarvitsevat markkinointia. Helppo tapa saada näkyvyyttä on mainostaa sosiaalisessa mediassa aktiivisesti. Aktiivisuus on muutenkin avainasemassa. Ravintolan ja yökerhon avajaisten aktiivinen markkinointi ja ennakkoon netissä näkyvillä oleva ravintolan ruokalista sekä ennen avaamista luodut sivut esimerkiksi Facebookiin ovat hyviä keinoja varmistaa vilkas alku toiminnalle. Yhteistyökumppaneita ei kannata myöskään unohtaa ja verkostojen luominen kannattaakin aloittaa jo hyvissä ajoin etukäteen.